23. heinäkuuta 2013


Roosa lähti tänään ilta junalla kotiin, ja mä lähdin töihin. Kylläpä tuo aika meni yhdessä hujauksessa! Blogia en oo ehtinyt ollenkaan päivittään koska ollaan koko ajan oltu menossa, perjantaina ala-härmässä powerparkissa, Lauantaina baareilemassa ja eilen käytiin vielä Vaasassa shoppailemassa tyttöjen kanssa. Hauskaa on ollut! hihi.
Ajattelin vain pikaisesti päivittää kuulumiset, mutta nyt on kyllä aika käydä nukkumaan. Huomenna aion ottaa itseäni niskasta kiinni, ja aloittaa taas syömään terveellisemmin ja elämään paremmin, kröhm :D Liiallinen laiskottelu ei ole hyväksi, ihan totta! Mä oon ottanut vähän liiankin rennosti 3 viikkoa, joten nyt keskitytään. Ylppäreihinkin pitäisi lukea jo kovaa vauhtia. Mihin mun kesäloma on oikein mennyt?

16. heinäkuuta 2013



Tänään on sitten satanut oikein kunnolla. Vettä tulee kuin saavilla kaataisi taivaalta, crap. Ei näytä nämä sateet ihan heti loppua jos sää ennusteita on uskominen, joten päätin ostaa itselleni kunnollisen sateenvarjon sekä mega ihkut keltaiset kumisaappaat :D Ihan syystä tänään on tullut hyräiltyä Rihannan - Umbarella kappaletta. Sain hoidettua tänään mun asiat ja ostokset yhdellä reissulla, joten nyt happyy!
 

15. heinäkuuta 2013


Mä oon tänään ihan oikeasti käynyt mustikassa. Niin kuin mummot :o mitä ihmettä? poimittiin Inkun kanssa isot astiat täyteen mustikoita, ja kun mä olin lähdössä töihin, alko Inkku vääntämään torttua marjoista, nam! tai itseasiassa, en ole edes vielä maistanut sitä, mutta hyvältä se tuolla jääkaapissa näytti :D Väsäsin itselleni tuollasen super herkullisen salaatin missä oli oliivejä,tonnikalaa,punasipulia,kurkkua ja kierre pastaa ja kanamunia! Herkullista, ja ennen kaikkea, HELPPOA. Huomenna mulla on vapaa päivä, joten luvassa paljon leipomista ja kaupungissa käynti. Hellurei!

14. heinäkuuta 2013

PicMonkey Collage
Terveppä terve, täällä taas! Huomasitteko että neljä ensimmäistä sanaa alkoivat kaikki T-kirjaimella? Outo huomautus, hah. Siispä asiaan; Perjantaina suunnattiin Jyväskylään Yllin ja Merhaban kanssa, elikkäs yllin tädin kanssa. Yöpaikka saatiin sukulaisilta, ja itse SuomiPop festarit olivat tosi kivat! Yli yhdeksän tunnin festari päivä täynnä ohjelmaa, paljon naurua ja hyvää musiikkia! Aivan mahtavaa. Laitan kuvia myöhemmin kun ehdin siirtää niitä tuosta mun äly kännykästä koneelle :D Paras varmaan oli yö, kova meno, kova äijä!
Otin tuolla festareilla kokeeksi itselleni tuohon olkapäähän teko tatuoinnin, kestää about 1-2 viikkoa, ja kuluu sitten pois. Ois tavallaan tosi kiva ottaa tatuointi, mutta haluan kuitenkin pysyä 'luomuna' :D Tällä on hyvä aloittaa! Ja mua pelottaa kaikki neulat :o Huomenna taas töihin, ja ajateltiin Inkun kanssa käydä kokkolassa tiistaina kun kaupungissa on eurooppalainen ruoka tori edellis vuoden tapaan. Siellä on kaikkea herkkua! Torstaina rakas Roosa tulee tänne, ja luvassa on mieletön viikko!

7. heinäkuuta 2013

WAKE ME UP




Huomenta! Bloggerini sekoilee taas vaihteeksi kiusatakseni minua, enkä saa ladattua haluamani kuvia. Pitää tyytyä vain pariin photoon, katsotaan millaisella päällä tämä myöhemmin on. Mutta kuitenkin, Hyvää huomenta kaikille! Tänään on 8 päivä Heinäkuuta, ja se tarkoittaa että ystävälläni Roosalla on syntymäpäivä, 18 yo, finally! Onnea, Grattis, Congratulations! <3
Porukat on lähdössä kokkolaan raveihin illemmalla, ja saas nähdä jaksanko itse raahata luustoni myös sinne. Ilma näyttää ainakin olevan hyvä, että jos sitä nyt lähtisi ensimmäisiin virallisiin kesä raveihin tälle vuodelle :D Kuuluillaan siis myöhemmin lisää, lähden tekemään jotain järkevää enkä istu koneella koko päivää!

5. heinäkuuta 2013

HEPOSTELUA JA NAPOSTELUA






Lähdettiin aamu päivästä inkun kanssa uimaan uimahallille kokkolaan, lilluttiin altaissa parisen tuntia ja saunottiin. Sen jälkeen käytiin kaupassa hakemassa ruokaa, ja mukaan tarttui uudet korvikset ja kynsilakanpoisto aine, joten tänään uudet lakat kynsiin :D Laitettiin ruokaa kun päästiin kotiin, ja sen jälkeen lähdin ratsastamaan pienen lenkin meidän eläkeläis ruunalla Impalla, ja yli puolen vuoden tauon jälkeen poika meni aivan innoissaan, olipa hauska ratsastaa pitkästä aikaa! Heppakin nautti kun pääsi metsään hölkkäilemään.
Iltasella meidän eläinlääkäri tuttu käväisi ottamassa verta hepoista, joista sitten tekee veri plasmaa. Sainpa siinäkin hommassa olla mukana, vaihtelin veripusseja kuin itse ammattilainen, kröhm :'D Muutama litra sitä verta tuli, mutta kiinnostavaa toimintaa ja aina oppii jotain uutta. Huomenna on meidän kylän ns. 'kylä päivä' ja tulee varmasti kylällä olemaan paljon väkeä. Töihin menen puoliksi päiviksi, ja jos jaksaisin aamulla nousta ennen kahdeksaa, ehtisi jotain tehdä ennen töihin menoa. Saas nähdä viekö nukku-matti voiton!

THE LONE RANGER


Terveppä terve taas. Mulla oli eilen vapaa päivä töistä, kuten myös tänään, jee! Eilen oltiin iskän ja inkun kanssa leffassa katsomassa tuo uusi Disneyn The Lone Ranger elokuva, oli kyllä todella hyvä! Huumoria löytyi juuri sopivasti kun Johnny Depp oli mukana kuvioissa intiaanina :D Suosittelen!
Tänään mä mietin että mitä mä oikein keksisin, ja oon ajatellut jos lähtisin uimaan. Illallekkin olisi kiva keksiä jotain, mutta saas nähdä. Viikonloppu mulla onkin töitä, ja ensi viikolla ollaan menossa himokselle SuomiPop festareille!

3. heinäkuuta 2013

LEIPURI JÄLLEEN VAUHDISSA


Armin aamiais sämpylät
 
3 dl vettä
3 tl kuivahiivaa
1tl suolaa
1tl sokeria
Reilu kourallinen auringonkukan-, pinjamin- ja kurpitsansiemeniä
1½ dl vehnäleseitä
7-8 dl rouheisia sämpyläjauhoja
1dl sulatettua voita tai öljyä
 
Päälle lisää omavalintaisia siemeniä
 
Hiiva ja vesi kulhoon, loput aineet lisätään vähän kerrallaan. Annetaan kohota liinan alla ensiksi koko taikina, sen jälkeen pyöritetään sämpylöiksi ja annetaan kohota vielä tovi liinan alla ennen uunin laittamista. Paista sämpylät 250 asteisessa uunissa n. 10-15 min, uunin keskitasolla.
 
Parempi mieli heti aamusta!

1. heinäkuuta 2013

 

 
 Tältä mun ikkunasta näytti eräänä sateisena aamuna viime viikolla. Hetken kävi mielessä, että mihinkäs sade metsään mä olen joutunut? Aika mehevä sumu ja kosteat puut. Brazil, you've come to Finland.


27. kesäkuuta 2013



Feeling my way through the darkness
Guided by a beating heart
I can't tell where the journey will end
But I know where to start
They tell me I'm too young to understand
They say I'm caught up in a dream
Well life will pass me by if I don't open up my eyes
Well that's fine by me

So wake me up when it's all over
When I'm wiser and I'm older
All this time I was finding myself
And I didn't know I was lost


I tried carrying the weight of the world
But I only have two hands
I hope I get the chance to travel the world
I don't have any plans
I wish that I could stay forever this young
Not afraid to close my eyes
Life's a game made for everyone
And love is a prize

24. kesäkuuta 2013

Photoshoot of the day! Inkun kanssa käytiin tekemässä roadtrip uuteenkaarlepyyhyn, tarkemmin munsalan suuntaan meren rannalle. Ilma oli mitä loistavin ja vesi lämmintä! kallioilla pidettiin piknik ja automatkalla syötiin jätskit, heh. Ajettiin kotiin pietarsaareen kautta ja käväistiin erkin hallin kautta, ja löysin jotain kivaa kaverille syntymäpäivä lahjaksi, check. Kolmelta mulla alkoi työt, ja jouduin olemaan tunnin ylitöissä ja nyt kotona. Väsy ja pää hieman sekaisin, joten nyt burana nassuun ja nukkumaan. Öitäh!

15. kesäkuuta 2013

Heikko kuva postaus täältä heinävedeltä. Yhteenveto kännykkä kuvina. Järkkäri jäi kotiin, valitettavasti! Huomenna mä lähden takaisin kotiin, tänään vielä ollaan menossa lavatansseihin ja ollaan tehty aivan ihanaa ruokaa :--) Maanantaina reippaana töihin!
ps. eilen kävin heittämässä talviturkin, oli aika kylmää!

13. kesäkuuta 2013

Pahoittelen kännykkä laatua :'/ mutta tässä eiliset ostokset joensuusta. Tuli hankittua uudet urheilurintsikat, bikbokilta kahdet hopeiset korvakorut jotka olivat 70% alessa ja ja harmaan peplum topin. Lindexiltä bongasin kevyen kukka kuviollisen kesämekon. Luontaistuote kaupasta nimeltään Punnitse&Säästä, ostin kahta eri tee laatua sekä minttusuklaa nugaata :--) Lisäksi käytiin päivällistämässä ensimmäistä kertaa intialaisessa ravintolassa, herkullista oli! Tulipahan ensimmäistä kertaa myös sekkailtua hieman isommassa kaupungissa autolla, ja hyvin meni!
Roosalla on tänään teoria koe, toivon onnistumista! ♥ Sillä aikaa mä palaan kotiin kauppa kassien kanssa, ja jos täällä vähän järkkäilisin paikkoja meidän sotkujen jäljiltä, sillä huomenna luvassa illanistujaiset roosan frendejen kanssa. Lauantaina ollaan menossa aitoihin lavatansseihin, ja tytöt on luvannu opettaa mut tanssimaan ennen sitä. Enhän mä kehtaa sinne ainoastaan istumaan lähteä, heh. Nojuu, ilma on ihana, joten nyt lähden ulos. Ihanaa päivää kaikille!

9. kesäkuuta 2013


Instagram kuvia taas :D oon laiska kuvaamaan enään mitään kameralla, pahoittelen! älypuhelimet, helppo, kätevä ja laatu kohdillaan. Eilen oltiin bailaamassa ja huomenna junan nokka kohti itä-suomea. äääh, lompakossa pari kymppiä rahaa, joten palkkapäivä; please, come already :D Pakkailemaan ja hoitamaan hepat, kuuluillaan!

5. kesäkuuta 2013




+ kesä fiilistelyä, mansikkarahkaa ja kirsikoita sekä tuoretta leipää <3
+ Kesälukemista!
+ Mulla on vihdoin ja viimein se oma auto!<3 nyt lähtö katsastuskonttorille laittamaan caara omiin nimiin ja vakuutukset kuntoon :'>

3. kesäkuuta 2013


Viime viikkoisia harjoitusravi kuvia Purmolta. Hellu ja Spooki voittivat kummatkin omat sarjansa, hyvä hepat! Vepperi ruunani sai eilen uuden hyvän kodin kaverini luota, sillä muutenkin työ ja syksyllä koulu vievät liian paljon aikaa etten ehdi kunnolla hevostella. Plus että täytyisi ruveta lukemaan kirjoituksia varten, huoh. Kyllä tässä näitä heppoja löytyy vielä päälle tusina, joten eipä syytä huoleen!

1. kesäkuuta 2013


Hyvää munkin puolesta alkanutta kesälomaa kaikille! Tosin mun lomailut jää vähäiseksi, mutta eipä ainakaan ole koulua :D Tänään oltiin koululla katsomassa kolmosten lakkien saannit, sitten räpsittiin kuvia ja oon lopun päivää ainoastaan syönyt ja syönyt! kauheeta, mutta totta, haha. Iskä ja äiskä lähti Vaasaan ilta raveihin, joten ollaan Inkun kanssa kahdestaan kotosalla. Hepat laitetaan, jatketaan syömistä ja huomenna ei muutakun töihin. Maanantaina 'ajattelin' taas syömään terveellisemmin, mutta saas nähdä. Vaikeaa taas saada rutiineista kiinni pitkän ajan jälkeen, heh. Toivottavasti kaikilla on oikein mukava ilta, sillä monet varmasti juhlivat tänään koulujen loppumisia. Terve menoo!